torstai 29. maaliskuuta 2012

Love is All Around

Huh hah hei, viikko on ollut täynnä bändisoittoa, ja huomenna jatkuu vielä neljän tunnin verran...

Tiistaina saatiin kutosten kanssa hommaa vähän etenemään. Ukulelet otettiin käyttöön, ja ne kiersivätkin ahkerassa kokeilussa. Jopa kitaraa arastelevat oppilaat kokeilivat, voi tosin olla, etteivät kovin hyvin pysyneet mukana, kun kappaleessa on melko paljon sointuja.

Jos mun pokka pettää on siis kutosten kanssa työn alla edelleen. Päänvaivaa siinä tuotti modulaatio, jota oppilaat eivät kykene soittamaan, ja laulukin olisi mennyt liian korkealle, koska olen transponoinut kappaletta ylöspäin. Jätinkin modulaation kokonaan pois, samoin kuin C-osan viimeisen säkeen (ennemmin sekoillaan...), koska siinä pitäisi laulaa pelkästään kaksiviivaista c:tä. Ihan hyvin toimii noinkin, ja laulajan osuus helpottui huomattavasti.

Seiskojen kanssa päästiin eteenpäin See You later Alligator-biisin kanssa. Jouduin itse olemaan laulajana, koska eipä noista seiskoista ole oikein laulajiksi... Mukava olikin lauleskella, kun bändi soitti aika mukavasti jo toisella harjoituskerralla. Leirinuotiokomppi tuntui hankalalta, ja suurin osa taisi rämpyttää ihan vaan alas-lyöntejä tasaista tahtia. Nuotti löytyy Selvät sävelet 7-kirjasta. Tosi helppo biisi, A7-sointua melkein kokonaan.

Ukulelet olivat menestys myös seiskojen parissa. Innostuneita huudahduksia kuului heti, kun kaivoin soittimia pusseistaan esille. Noita on myös huomattavasti mukavampi kuskata alakoululta yläkoululle, kuin kitaroita.

Vitosten kanssa otettiin työn alle Love is All Around. Sopii kevääseen, kun hormonit hyrräävät vitoskutosilla ainakin meidän koulussa ihan hirmuisesti! Kappaleen A-osassa on pitkät tauot, joihin soitamme soolot syntikalla ja pianolla. Pianisti oppikin soolopätkänsä yhdeltä istumalta, kitaristit vielä treenaavat. Sooloa olemme soittaneet samanlailla, kuin se alkuperäisessä biisissä menee. Kitaralla se menee kätevästi ohuimmalta kieleltä, alkaen 14. nauhalta.

Vitosten musiikkiryhmä on iso, 24 oppilasta. Kaikenlaisia rytmisoittimia, laattoja ja kilkuttimia jouduttiin ottamaan käyttöön, että kaikille riitti soittimia. Lopputulos ei varmaan tuolla kokoonpanolla ole mikään kaunein mahdollinen, mutta minulle on tärkeintä, että kaikki osallistuvat. Aluksi soittimia vaihdellaan joka välissä, sitten jossain vaiheessa lyödään lukkoon, mitä kukakin soittaa.

Kevään konsertti on lyöty lukkoon, se on lauantaina 5.5., kun meillä on ylimääräinen koulupäivä. Aikamoinen loppukiri saadaan ottaa joka luokan kanssa, että saadaan esitykset kuntoon.

Pääsiäiskirkon säestyshommat ovat alkaneet sujua. Taaskin oli suuri apu musiikkiopiston kitaratunneista. Halusin Isompi juttu-kappaleeseen (Musikantti 3-4) A-osaan arpeggio-tyylisen säestyksen akustisella sähkökitaralla, mutta en itse osannut kovinkaan hyvin neuvoa, miten se tehdään. Oppilaalle nuotti mukaan hänen kitaratunnilleen, ja seuraavana päivänä näppäily sujuikin hienosti. Samalla oppii itsekin uutta :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti