torstai 5. huhtikuuta 2012

Aihetta tyytyväisyyteen

Pääsiäiskirkko on ohi, ja esitykset menivät kohtalaisen hyvin. Neloset lauloivat superreippaasti. Itse olin säestämässä ja rehtori viuhtoi edestä volyymiä... Esitys hoidettiin rehtorin ohjauksessa superjämptisti. Yhdestä merkistä oppilaat ylös penkeistä. Sitten kävely riveiksi kirkon eteen. Laulunsanat liimattuina violeteille kartongeille, ja kartonkivihkonen oikeassa kädessä. Rehtorin merkistä vihkonen auki, ja sitten laulamaan. Ja tuota harjoiteltiin melko lailla armeijamaiseen tyyliin useita kertoja. Vihko alhaalla oikeassa kädessä, vihko auki jne. Itseltäni puuttuu tuollainen jämptiys, minulle olisi ollut ihan sama, milloin ne vihot avataan...

Molempien bändikerhojen soittohommissa kävi sama moka. Olimme unohtaneet harjoitella kappaleiden lopetukset tarkoiksi. Huomasin mokan jo eilen harjoituksissa, ja treenasimme lopetuksia useaan kertaan, mutta eipä niitä enää tänään muistettu. No, kukaan yleisössä ei varmaan huomannut mitään kummallista. Kitaristin näppäilykuviot eivät myöskään menneet ihan nappiin, mutta muuten soittelut sujuivat hyvin. Kokonaisuudessaan olin oikein tyytyväinen, ja reksiltäkin tuli vuolaasti kehuja.

Aamulla oli vitosten kanssa kaksoistunti. Treenasimme Love is all around ja See you later alligator. Jälkimmäinen biisi tuntuu toimivan superhyvin joka porukan kanssa. Helpot soinnut (A7, D, E7), ja ne vaihtuvat harvakseltaan. Haastetta kummassakin biisissä oli lähinnä rumpaleilla. Jälkimmäiseen valikoitui kaksi solistia, jotka eivät ole viime aikoina kovinkaan paljon "kehdanneet" laulaa. Olin tosi tyytyväinen, että he suostuivat solisteiksi. Nuotilleen menevä laulu kun on  jo puoli voittoa :)

Yksi päivän huippuhetkistä sattui vitosen tunnilla. Ryhmässä on mamu-poika, jonka toinen käsi ei oikein toimi, sillä ei voi soittaa mitään. Häneltä ei ole tästä syystä esim. kitaran, basson tai rumpujen soitto onnistunut lainkaan, ja soittomahdollisuudet ovatkin olleet hyvin yksipuolisia. Hän on varmaan kyllästymiseen asti hakannut erilaisia laattasoittimia, ja varmaan oikeasti pitkästynyt niiden kanssa. Tänään hän päätti kokeilla pianoa, ja soittelikin tyylikkäästi yhdellä kädellä sointuja. Rytmistä ei ollut hajuakaan, tempo oli jokin aivan oma, mutta se ei ainakaan minua haitannut. Konsertissa vaan sitten pianosta volat aika hiljaiselle... Mutta ihana nähdä "yksikätinen" poika soittamassa.

keskiviikko 4. huhtikuuta 2012

Keikkaa pukkaa

Pääsiäiskirkon esitysbiisit ovat valmistuneet mukavasti, tänään tosin kirkkoharjoituksissa huomattiin, että kummastakaan biisistä ei osattu lopetuksia! No, ne saatiin aika nopsasti kuntoon, ja toivottavasti huomenna kaikki soittajat lopettavat biisit yhtaikaa. Mä olen niin pianon takana piilossa, että en saa omilla eleillä näytettyä päätösmerkkiä soittajille.

Haastavinta pääsiäisbiiseissä oli arpeggio-osuus Isompi juttu-kappaleen A-osassa. Kitaristini näppäilee kyllä oikein, mutta soinnut vaihtuvat vähän jälkijunassa. Täytyy toivoa, että huomenna rytmit osuisivat kohdalleen.

Musiikintunneilla olemme tehneet työnjakoja kevätkonserttia varten. Konsertti pidetään 5.5., jolloin meillä on lauantaityöpäivä. Se on vuoden suurin koitokseni, ja hirmuinen stressin aihe tietenkin itselle. Biisejä sinne tulee joku 13-15 kpl, ja minä vastaan kaikkien toteutuksesta.
Tässä tämänhetkistä biisilistaa:
3. lk: Hauskat kamut (Täti Monikan sävelellä, sanat Musiikin Mestarit 3-4, sointuina C ja G)
4. lk: Hound Dog (MM 5-6)
5. lk : Love Is All Around, See You Later Alligator, Yellow Submarine
6. lk: Todella kaunis, Aamun kuiskaus, Jos mun pokka pettää
5. lk kerho: Baby (Justin Bieber, järkkyä kamaa...), Frontside Ollie
6. lk kerho: Anna mun mennä (Stina Girs), Steve Harris

Ja varmaan pari on vielä listoilla, joita en nyt muista. Lisäksi koulun pienimmätkin oppilaat varmaan esiintyvät omien opettajiensa johdolla. Konserttiin saan avukseni äänimiehen, joka tuo laitteet mukanaan, muutenhan koko homma ei onnistuisi lainkaan. Esityspaikkana on valtava palloiluhalli, jossa mahdollisimman huono akustiikka. Yleisöksi tulee koko koulun väki ja iso joukko vanhempia, yhteensä ehkä 250-300 henkeä.