Levyraadithan ovat aina suosittuja musiikintunneilla, mutta itse en ole niitä juurikaan harrastanut. Mutta kansanmusiikkilevyraatihan onkin asia ihan erikseen. Se toimii niin, että opettaja valitsee reippaita ja kivoja kansanlauluja, esittää ne itse haluamallaan tavalla, ja oppilaat antavat pisteitä. Itse olen ollut laiska, enkä ole vaivautunut edes soittamaan, vaan olen esittänyt kansanlaulut pelkästään laulaen. Toisaalta se ehkä sopii nimenomaan kansanlauluihin. Eniten pisteitä saanut laulu opetellaan sitten tunnin päätteeksi yhdessä.
Viime viikolla villitsin sekä kolmoset että neloset levyraatini kanssa. Olin valinnut lauluja kirjasta nimeltä Kiekkumaralla. Valitsin kaikkein reippaimmat ja hauskimmat biisit. Jostain syystä kansanlauluissa viljellään sanoja ja lauseita, jotka naurattavat oppilaita - syystä tai toisesta. "Munan nimi oli tiu-vou-vou" tai "toisesta pussista toiseen pannaan", täydet pisteet kolmosilta näille lauluille! Oli syy mikä hyvänsä, luulisin, että kansanmusiikista jäi heille positiivinen ja iloinen kuva. Onko iloisuus sitten välttämättä se tunnusomaisin piirre suomalaiselle kansanmusiikille, siitä voidaa toki olla montaa mieltä.
Viime vuonna silloisten nelosten kanssa harjoittelimme tanssikoreografiat muutamaan kansanlauluun, ja se oli kyllä tuskien taival. Kun pelkkä kädestä pitäminen oli hyi ja yök, niin kovin monta puhuttelua tarvittiin, jotta tanssijoiden asenne saatiin jokseenkin kuntoon. Kauhulla he itsekin ovat kokemusta muistelleet jälkeenpäin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti